Molotšnyi (Molochnyy)
Molotšnyi on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Murmanskin alueen Kuolan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Kuolajoen alajuoksulla kolme kilometriä Kuolan kaupungista etelään. Taajamassa ja kunnassa on 5 200 asukasta (vuonna 2010).
Molotšnyin kunnan pinta-ala on 33,78 neliökilometriä. Se rajoittuu idässä ja lännessä Kuolan piirin Kildinstroin, lännessä Murmašin ja pohjoisessa Kuolan kuntiin. Pinta-alasta 37,3 % on maatalousmaata, 27,9 % asuinaluetta ja 27,0 % metsää.
Taajaman lisäksi kuntaan kuuluu Vyhodnoin rautatieasema, jossa vuonna 2009 oli 60 asukasta.

Kartta - Molotšnyi (Molochnyy)
Kartta
Maa (alue) - Venäjä
Venäjän lippu |
Venäjän federaatio on vuoden 1993 perustuslain mukaan puolipresidentiaalinen tasavalta. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi muun muassa Ruotsiin, Saksaan, Turkkiin, Japaniin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltojen Alaskaan on vain vähän merimatkaa.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
RUB | Venäjän rupla (Russian ruble) | ₽ | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
KV | Komin kieli (Komi language) |
TT | Tataarin kieli (Tatar language) |
CE | Tšetšeenin kieli (Chechen language) |
CV | Tšuvassin kieli (Chuvash language) |
RU | Venäjän kieli (Russian language) |